Uutiset

Jälleen osanottajaennätys Syysmoniotteluissa

Ilkka Simola

Auringon jumalat olivat suosiollisia yleisurheilun kesäkauden päättäneille Jyskeen perinteisille Syysmoniotteluille. Viikonlopulle ennustetuista runsaista sateista ei ollut tietoakaan vaan lauantai päivä selkeni syksyisen poutaisena ja pääpäivänä sunnuntaina oli suorastaan T-paitakelit. Niinpä 42-vuotisen kisahistorian korkeimman osallistujamäärän keränneeseen tapahtumaan tullut 156 nuoren joukko sai tehdä ihanneolosuhteissa kesän viimeiset tuloskirjaukset kausitilastoihin.

Kisatapahtumat ruuhkautti kentän etukaarteen puoleisen pään, jossa pelkästään sunnuntaina korkeudessa kisaili 123 nuorta. (kuva: Ilkka Simola)

Osallistuvien seurojen kirjo oli jälleen laaja tuloslistoilta löytyessä 30 seuranimeä. Kilpailijoita tuli oman piirin lisäksi Satakunnasta ja Hämeestä, mutta myös Espoon Tapiot, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Riihimäen Kisko ja Äänekosken Urheilijat olivat edustettuina. Näin Syysmoniotteluiden maine on kiirinyt yli maan.

Lauantaina alkaneissa ns. pitkissä otteluissa kilpailijoita oli 76, mutta sunnuntaina piirin kakkosmoniottelujen tullessa mukaan väki kentällä kaksinkertaistui.

Perinteisesti syysmoniotteluissa olleiden 6-, 7- ja 10-otteluiden ohella tuloksista koostettiin eka päivänä nuorimpien sarjojen kolmiottelupisteet ja toisena päivänä kisailtujen piirin kakkosottelujen eli P/T9-, 10- ja 11-sarjojen neliottelujen pisteet, joten kisojen tulokset näkyvät valtakunnan tilastoissa monimuotoisesti.

Kansallisesti kovimman tuloksen teki Tampereen Pyrinnön Samu Tulasalo ylittäessään seipäällä 388 korkeudella olevan riman, mitä ylempää 14-poikien sarjassa tänä kesänä vain hän itse on päässyt.

Valtakunnallisen kausitilastoon kärkeen meni 9-poikien neliottelussa Noormarkun Nopsan Romeo Runsten pistemäärällä 1050. Jyskeläisistä kunnostautui 22 osanottajan T10 pm-kakkosottelun voittanut Sara Rantanen jääden tuloksella 1071 seuraennätyksestä vain vaivaiset 9 pistettä.

Pitkissä otteluissa palkittujen kärkiviisikkojen listalle Jyskeestä yltivät T11 kolmonen Vanessa Salonen ja T15 kolmonen Sandra Palmroth sekä P9 vitonen Ilmari Matikainen ja T13 vitonen Kerttu Matikainen.

Viikonvaihde päätti myös Jyskeen kisaorganisaation kesäkauden talkoilut. Alkukesä oli rauhallista, muuta heinäkuun puolivälistä alkaen kisaa on ollut jos jonkinlaista huipentumana elokuun lopun SM-moniottelut. Onneksi nyt toisen päivän runsaan kuuden tunnin kisaan pm-kakkosottelujen osalta saatiin apuun Kalannin Vankan ja Maskun Katajan sekä Uudenkaupungin Kenttäkarhujen toimitsijaryhmät.

Kisakauden päättymisestä huolimatta vuorossa ovat vielä yhdet pienimuotoisemmat kisat, nimittäin ensi sunnuntaina pidettävät ns. Kesän kalenterista puutuneiden lajien bonuskilpailut, joissa lajeina on seivästä, kolmiloikkaa ja pika-aitoja.

Moniottelut vaativat myös aitajuoksun taitoja. Kuvassa 11-poikia vauhdissa. (kuva: Ilkka Simola)